Ikaalisten Vapaakirkossa vieraili Peter Nordberg, raamatunopettaja, Ruotsista syksyllä 2011. Mitä niissä kokouksissa tapahtui?

"Tyttäreni sai houkuteltua minut Peteriä kuuntelemaan sinä lauantaina. Hän oli tavannut Peterin jo perjantaina, ja oli vakuuttunut siitä, että Peterillä olisi myös minulle jotakin annettavaa.
 
Kuuntelin mielelläni hänen puhettansa. Hänen puheensa oli hyvin helppoa ymmärtää, se oli lähellä ihmistä.
 
Puheen jälkeen tulikin sitten se hetki, että sai mennä Peterin luo rukoiltavaksi. Olin aluksi päättänyt vakaasti, että en aio mennä. Ehkä en kehdannut, muuta syytä en keksi, tai sitten minulla on "pinttynyt " ajatus siitä, että pärjään kyllä omin voimin...täytyy pärjätä, täytyy osata...täytyy jaksaa...täytyy itse löytää...
 
Tyttäreni ja hänen ystävänsä kannustamina sitten pitkän "sisäisen taisteluni" jälkeen menin kuitenkin alttarin eteen Peterin luo. Hänen tulkkinsa kysyi minulta, että mistä haluan hänen rukoilevan. En ollut varautunut tähän kysymykseen, ja sanoin pikaisesti ensimmäisen asian, mikä tuli mieleeni. Sen enempiä miettimättä. Se pyyntö koski aivan muita ihmisiä, joista olin huolissani. Eli pyysin häntä rukoilemaan eräiden muiden ihmisten puolesta. Peter tarkensi joillakin kysymyksillä asiaani, ja alkoi sitten rukoilla. Hän rukoili pyytämääni  ...   MUTTA sitten tapahtui jotakin käsittämätöntä  ...
 
Hyvin sulavasti pyytämästäni aiheesta Peter käänsikin rukouksensa minuun itseeni!   Hän alkoi rukoilla minun puolestani. Minulle tuli tunne siitä, että hän näki lävitseni, sisimpääni. Jumalan Pyhä Henki oli Peterin kautta tullut lähelleni. Hän näki kaiken sen tuntemani vajavuuden ja tuskan, mikä minulla oli jo pitkään ollut sisälläni. Siinä minä seisoin kuin avoin kirja Jumalan edessä, ja Hän näki minusta kaiken. Näin tunsin.
Olin vakuuttunut Pyhän Hengen läsnäolosta, sillä ihminen ei olisi moiseen yksin kyennyt. En ollut vihjassutkaan omista asioistani, ja silti Hän näki kaiken oleellisen ja tärkeän siinä hetkessä.
 
Jumala puhui minulle Peterin kautta. Hän puki sanoiksi kaiken sen, mikä sisälläni kalvoi. Ajattele! Hän tiesi kaiken! 
Sain syvän helpotuksen ja rauhan tunteen sen lupauksen kautta, että minun ei tarvitse olla yksin asioitteni kanssa. Minun ei tarvitse yksin jaksaa. Minun ei tarvitse!!  Jumala näkee kaiken, ja on kanssani. Hän auttaa ja kantaa murheeni, ja voin saada rauhan.
 
Peter rukoili pitkään. Välillä tuntui aivan siltä, että Peter olisi ottanut myös itseensä osan minun tuskastani. Tuntui kuin iso painava taakka olisi hävinnyt minusta. Purskahdin itkuun. Se helpotti. Minusta tuntui aivan siltä että tämä mies oli todella Jumalan välikappale, Jumala puhui minulle hänen kauttaan. Minusta tuntui myös, että hän todellä välitti minusta ja minun asioistani ja hyvinvoinnistani siinä hetkessä.
 
Rukouksen lopuksi Peter halasi minua. Se tuntui hyvältä ja toi takaisin myös sen ihmisyyden ja inhimillisyyden, mikä hänessä on.
 
Kun kävelin kirkosta kotiin, oloni oli kevyt ja onnellinen. Olin onnellinen siitä, että olin mennyt sinä iltana kirkkoon, ja päässyt lähelle Jumalan Pyhää Henkeä. Oloni oli hyvin vapautunut, ja tunne on kestänyt ptkään. Välillä murheen tai ahdistuksen tunteen tullessa muistutan itseäni siitä hetkestä siellä kirkossa, ja annan itselleni luvan olla rauhassa, turvassa ilman murhetta. (Olen nimittäin luonteeltani kova murehtimaan sekä omia että kaikkien muittenkin asioita!)
 
Kokemus on ollut minulle todella suuri ja merkittävä. Olen halunnut jakaa tätä omaa kokemustani myös muille - ystävilleni ja työtovereilleni. Vastaanotto on ollut positiivista.
Olen myös usein miettinyt, miten pystyisin tämän kokemukseni jakamaan esim. töissä lapsille. Siihen en vielä ole löytänyt sanoja. Joka tapauksessa olen halunnut jakaa lapsille suurta iloa ja ihmettä elävästä Jumalasta aamunavausvuoroillani.
 
Olen iloinen, jos saatte välitettyä terveiseni ja suuret kiitokseni sinne Tukholmaan Arkeniin tälle Peterille!"

-Äiti 47-